Domus Classica oppaat
- 41 -
| Erilainen rautakauppa | DOMUSCLASSICA
DOMUSCLASSICA © | Erilainen Rautakauppa |
D OMUS C LASSICA ©
Liimamaali , valmistaminen ja maalaaminen
Valmistaminen
Liidun kasteleminen Mittaa vesi pesuvatiin. Kaada liitu hitaasti keoksi vatiin. Osa liidusta voi jäädä saarekkeeksi veden päälle. Anna seistä yön yli. Liitu imee veden iteensä ja kastuu kauttaaltaan. Tarvitset 10 kg liitua 5 l vettä 150–200 g luuliimaa Alustan karheudesta ja imevyydestä riippuen tällä erällä maalaa 20–50 m 2 . Liiman sulattaminen Liima-astiaan kaadetaan sen verran vettä, että liima peittyy. Annetaan seistä yön yli, jolloin liimarakeet turpoavat. Seuraavana päivänä liimaan lisätään hieman vettä ja liimaa kuumennetaan noin 60 asteiseksi. Voit käyttää vesihaudetta, eli pieni liima-astia on upotettu kattilaan, jossa kuumennetaan vettä. Maalin sekoittaminen Lisää liima vatiin, jossa on kasteltu liitu. Sekoita voimakkaasti, voit käyttää apuna porakoneeseen liitettyä vispilää. Liiman määrää voi arvioida testillä. Maalaa pieni pala ja anna sen kuivua. Kun pyyhkäiset kevyesti, valkoista ei pitäisi juurikaan irrota. Jos liimaa on liikaa, voi maali alkaa lohkeilla irti. +
Liitu- eli liimamaali on ikivanha sisämaali, jota on käytet ty ennen kaikkea laipioiden eli sisäkattojen maalaamiseen. Käyttö seinälläkin on mahdollista, mutta ei kulutukselle alttiissa kohdissa. Maalaaminen on tehtävä nopeasti, koska märän maalin levittäminen jo kuivuneelle alueelle tekee rajakohdasta epäsiistin. Maalattava alue on siksi kapea, ja telineillä on voitava liikkua nopeasti, tai apulainen siirtää pyörällistä maalauspukkia ripeästi. Maalausaikaa on enemmän, kun huoneen ilmankosteus on suuri. Tämän takia loppusyksy on sopiva ajankohta, ja huoneilmaa voi jopa kostuttaa. Maalaamisen aikana ovet ja ikkuna saavat olla kiinni, jotta maalin kosteus jää huoneeseen. Maalaamisen jälkeen sen sijaan kuivuudesta on etua, jotta orgaaninen liima aines kuivuu pian. Liitumaalia on yleensä käytetty valkoisena kattojen maa laamiseen. Maalia voi myös sävyttää. Pieni sävymuutos tehdään erottamalla valkoisesta maalista muutama desi litra ja siihen sekoitetaan haluttua pigmenttiä. Syntynyt väritahna sekoitetaan takaisin suureen erään. Jos väristä halutaan oikein tumma, voidaan liitu korvata osittain tai kokonaan pigmentillä. Varmista, että käytettävät pigmentit toimivat keskenään. Maali vaalenee huomatta vasti kuivuessaan. Tee ensin testipala ja kuivaa se vaikka hiustenkuivaajalla. Valkoinen maali ei ole kovin peittävää, joten alustan mahdolliset värivirheet ja tahrat imeytyvät vesiliukoisen maalin läpi. Tee tarvittaessa tahrojen päälle pohjamaalaus ohuella pellavaöljymaalilla. Valmis maali säilyy viileässä muutaman päivän.
Maalaaminen
Huokoinen pinta Pinkopahvi, puukui tulevy.
Kova pinta Lauta, sileät levyt.
Aiemmin liimamaalilla maalattu pinta
Pohjustus Sudi pinta liuoksella, jossa on 200 g luuliima + 10 l vettä. Myös tapetti liisteri käy. Pohjustus hi dastaa veden imeytymistä joten maali ei kuivu liian nopeasti.
Pohjustus Hio paperi kevyesti jotta suurin osa van hasta maalista irtoaa. Puupinnalla maalin voi kastella ja kaapia pois. Jos vanhaa maalia ei poista, se puuroutuu.
Pintamaalaus Runsaalla määrällä maalataan nopeasti kapeita sektoreita, jotta maalataan aina märkää reunaa vasten. Käytä suurta pensseliä tai telaa. Työ onnistuu hyvin parin kanssa, kun toinen nostaa suuren määrän maalia telalla ja toinen tasoittaa sekä viimeistelee perinteisen pensselin jäljen.
21.11.2024
DOMUSCLASSICA © Tiedustelut ja tilaukset: domus@domusclassica.com | p. 0400 23 24 25 | www.domusclassica.fi Ohjeita, vinkkejä ja neuvoja on monia. Nämä ohjeet on koottu ammattilaisten ja amatöörien omista kokemuksista, eikä Domus Classica Oy ota vastuuta niiden oikeellisuudesta. Kokeilunhalulla ja uskolla omaan osaamiseen on tärkeä osa onnistumisessa. Copyright ©2024 Domus Classica Oy Tiedustelut ja tilaukset: domus@domusclassica.com | p. 0400 23 24 25 | www.domusclassica.fi
Made with FlippingBook - Online magazine maker